Asiakastutkimuksella uutta virtaa

Asiakastutkimus selvittää asiakkaiden kokemusta palvelusta tai tuotteesta. Asiakastutkimus voi antaa myös tärkeää informaatiota asiakkaille tärkeistä ominaisuuksista tai kehityskohteista. Asiakastutkimus myös luo yhteenkuuluvuuden tunnetta ja osallista asiakasta verkoston kehittämisessä. Asiakastutkimus on puolueeton haastattelu, joka antaa tärkeitä eväitä strategis-taktiseen päätöksentekoon.

Monesti, kun haluamme satsata markkinointiimme, keskitymme siihen mitä me osaamme tai miten laadukkaita me olemme. Tärkeämpää olisi kuitenkin kirkastaa ymmärrystämme asiakkaan liiketoiminnan tai elämän tarpeista; kuinka oma palvelumme tai tuotteemme voisi tukea sitä. Katse pitäisi kääntää ensin asiakkaaseen ja vasta sitten pohtia, miten itse voisi palvella häntä.

Asiakastutkimuksen merkitys

  1. Aktivoida hiipunutta asiakaskuntaa ja avata ymmärrystä ostokäyttäytymisen taantumisen syistä
  2. Pureutua potentiaalisten liidien toimintaan ja tarpeisiin. Informaatio on arvokasta sopivien prospektien löytämisessä
  3. Rakentaa kokonaisymmärrystä oman liiketoiminnan kipupisteistä ja huippupiirteistä
  4. Osoittaa asiakaslähtöisesti suuntaa, johon oman yrityksen tulisi kasvaa ja kehittyä
  5. Tuottaa suoraan lisää kauppaa.

Uudenmaan Vaihtolavakuljetuksen kokemuksia: asiakastutkimus

Uudenmaan Vaihtolavakuljetus Oy sai erityisen hyvää palautetta mutkattomasta palvelustaan ja erinomaisesta tavoitettavuudestaan.

Uudenmaan Vaihtolavakuljetus on erikoistunut nimensä mukaisesti vaihtolavojen kuljetukseen ja vuokraukseen. Lavoilla kulkevat niin asiakkaiden jätteet kuin koneet. Yhtiö halusi tutkia olemassa olevien asiakkaiden kokemusta, hiipuneiden asiakkaiden tuntemuksia ja prospektien tarpeita.

Ensimmäinen, mustavalkoinen ajatus voi olla pk-yrityksen markkinoinnissa, että markkinointi kohdistuu uusiin asiakkaisiin. Monesti resurssit voisivat olla paljon paremmalla tuotolla, jos keskityttäisiin olemassa oleviin asiakkaisiin ja heidän verkostoonsa. Saadun datan perusteella syntyy myös kasvavaa ymmärrystä siitä, ketkä eivät saa riittävästi lisäarvoa omista palveluista. Parempi olisi targetoida nekin resurssit heihin, joiden oma arvomaailma kaipaa oman yrityksen palveluita.

”Oli yllättävää, että myynnin puhelin alkoi soida heti markkinointitutkimuksen toteutuksen jälkeen. Tuli tilauksia, jotkut muistivat meidät taas. Paras puhelu oli se, kun erään pörssiyhtiön kontaktihenkilö soitti innostuneena, että haluaa olla ehdottomasti mukana kehityshankkeessamme.”

Uudenmaan Vaihtolavakuljetuksen markkinointirattiin tuoreeltaan tarttunut Aleksi Niemeläinen kommentoi sitaatin mukaisesti kokemustaan. Tutkimus oli tehty heidän toimeksiannostaan, mutta ulkopuolisen tahon, Optimi Talouspalveluiden toteuttamana. Tällöin asiakkaiden palaute on rehellisimmillään.

Asiakashaastattelu ja social selling

Tänä sosiaalisen myynnin aikakautena epäsuorat tavat myydä purevat parhaiten. Osoitukset asiakkaan toiminnan tärkeydestä ja osallistaminen tukevat paljon paremmin myyntiä ja brändin kasvua kuin perinteinen flaijereiden pakkosyöttö. Ketä haluat palvella, mikä on hänelle tärkeää, missä kanavassa hän haluaa ostaa. Näin oman yrityksen viesti voidaan kohdentaa ja kirkastaa oikeaksi; ideaalimaailmassa myynti käy kuin itsessään kun se on enemmän kuin myyjä-asiakassuhde.

Onnistuneen asiakaslähtöisen toiminnan lopputuloksena ollaan samaa ekosysteemiä, hengenheimolaisia, yhteisen leivän jakajia.

PS. Ja kyllä, blogikirjoitus sisälsi tuotesijoittelua.

Asiakastutkimuspakettimme maksaa 1500€ (alv 0%).

Se sisältää:

  • Haastattelurungon ja tutkimuskysymysten rakentamisen
  • 30 asiakkaan puhelinhaastattelun tai 15tuntia haastatteluita
  • Rajattoman määrän sähköpostikyselyitä
  • Graafisen ja sanallisen raportoinnin
  • Kuumien liidien listauksen

Haluatko tietää lisää?

Vastaamme mielellämme kysymyksiisi ja kerromme lisää palveluistamme.

Samuli Simolin

Samuli Simolin
+358 50 342 0344
myynti@optimitalous.fi

Optimi suomen vahvimmat

    Lue lisää blogistamme

    Osingonjako

    Osingonjako on yhtiön voiton jakamista osakkeenomistajille ja se voi tapahtua jakamalla osinkoa, väliosinkoa, ennakko-osinkoa tai lisäosinkoa. Mitä eroa näillä on? Osinko on osuus osakeyhtiön tuloksesta,

    Lue lisää »
    kirjanpito

    Kirjanpito

    Tiesitkö, että kirjanpito voidaan tehdä monella eri tavalla? Tiedätkö, millä tavalla sinun kirjanpitosi tehdään? Kerromme tässä artikkelissa, mitä kirjanpito eri tavoilla tehtynä tarkoittaa. Luettelemme eri

    Lue lisää »