Gryndaus kirjanpito

Gryndaus eli perustajaurakointi on kirjanpitomielessä oma taiteenlajinsa. Gryndauksella tarkoitetaan rakennusliikkeen toimintaa, jossa rakentaja

  • suunnittelee,
  • markkinoi,
  • tuottaa ja
  • myy asuntoja sekä liike- ja toimistotiloja siten, että ostaja saa hallintaoikeuden kyseessä oleviin tiloihin hankkimalla omistukseensa kohdeyhtiöiden osakkeita.

Rakennusliike ostaa tai vuokraa siis tontin, perustaa kiinteistöosakeyhtiön ja myy sille omaa rakentamispalveluaan. Asiakkaat ostavat sittemmin kiinteistöosakeyhtiön osakkeita saadakseen kiinteistön tai sen osan hallintaansa.

Gryndauksen kirjanpito on erityissäänneltyä. Käytännössä grynderin liikevaihto koostuu kiinteistöosakeyhtiölle myydystä rakennusurakasta ja sen osakkeiden myynnistä. Kate voi sisältyä kumpaan osuuteen vain.

Gryndauksen alv

Koska grynderi eli perustajaurakoitsija voi käytännössä itse määritellä rakennusurakan hinnan vaikkapa käypää hintaa alemmaksi, sen arvonlisävero saattaisi jäädä tarkoituksenmukaista pienemmäksi.

Siksi arvonlisävero lasketaankin kohteen välittömien ja välillisten kustannusten perusteella eli oman käytön verotus – periaatteisesti.

Tätä arvonlisäveroa ei voi vähentää. Käytännössä siitä muodostuu yksi osakulu rakennusurakkaan, joka tuntuu loppuasiakkaan maksamassa hinnassa osakkeistaan.

Tuloutus perustajaurakoinnissa

Perusperiaatteena rakennusurakka tuloutuu rakennusyhtiölle, kun se luovutetaan kohdeyhtiölle. Gryndaus on siis vaihtelevaa liikevaihdoltaan.

Kirjanpitolaki mahdollistaa kuitenkin myös, että grynderi tulouttaa urakan osatuloutuksena, valmiusasteen mukaisesti.

Gryndaus kiertomahdollisuuksia?

Grynderi voisi verotusta lykätäkseen viivyttää vastaanottotarkastusta? Näin ei kuitenkaan voi toimia. Verottaja voi katsoa tosiasiallisen käyttöönottohetken tai viranomaisen tekemän tarkastusajankohdan vastaanottotarkastuksen ajankohdaksi.

Grynderiyhtiön osakkaat voisivat itse olla omistajia kohdeyhtiössä, jolloin ei jouduttaisi gryndereitä koskevan lainsäädännön piiriin, ja oman käytön alv ei tulisi kyseeseen? Näin voi toimia, mutta tällöin rakennusurakan on oltava käypähintainen. Lopputuloksena on todennäköisesti suurempi alvin määrä, joten ei välttämättä ole suositeltavaa.

Muuta huomioitavaa gryndauksessa

Rakentamisilmoitus on annettava pääurakoitsijan toimesta, jos urakka on vähintään 15000 euron suuruinen ja työmaalla työskentelee useamman kuin yhden yrityksen työntekijöitä

Projektin kustannusseuranta voidaan helposti toteuttaa nykyaikaisin välinein. Näin voidaan seurata budjetissa pysymistä ja voidaan reagoida tarvittaessa poikkeamiin nopeasti.

Me olemme erikoistuneet gryndauksen eli perustajaurakoinnin kiemuroihin. Meiltä saat veroasiantuntemuksen, lakimiehen ja talouspäällikön kirjanpitopalveluiden lisäksi tueksesi.

Haluatko tietää lisää?

Vastaamme mielellämme kysymyksiisi ja kerromme lisää palveluistamme.

Samuli Simolin

Samuli Simolin
+358 50 342 0344
myynti@optimitalous.fi

Optimi suomen vahvimmat

    Lue lisää blogistamme

    Osingonjako

    Osingonjako on yhtiön voiton jakamista osakkeenomistajille ja se voi tapahtua jakamalla osinkoa, väliosinkoa, ennakko-osinkoa tai lisäosinkoa. Mitä eroa näillä on? Osinko on osuus osakeyhtiön tuloksesta,

    Lue lisää »
    kirjanpito

    Kirjanpito

    Tiesitkö, että kirjanpito voidaan tehdä monella eri tavalla? Tiedätkö, millä tavalla sinun kirjanpitosi tehdään? Kerromme tässä artikkelissa, mitä kirjanpito eri tavoilla tehtynä tarkoittaa. Luettelemme eri

    Lue lisää »