Optimin kirjanpitäjä työskentelee hyvin pitkälti etämoodissa. Digitalisaation ansiosta työnteko onnistuu lähes mistä tahansa Suomessa, tai jopa maailmassa. Toki kirjanpitäjän on oltava tavoitettavissa suomen aikavyöhykkeen mukaisessa virka-ajassa. Välillä kirjanpitäjien on kuitenkin aika kokoontua ja liikkua yhdessä!
Optimin kirjanpitäjä vauhdissa 🙂
Säännölliset koulutus- ja virkistyspäivät
Optimi järjestää kahdesti vuodessa kaikille työntekijöilleen yhteisen liikunta- ja virkistyspäivän. Sijainti pyritään valitsemaan työntekijöiden asuinpaikkakuntien keskeltä, jostakin liikunta-aktiviteetteja tarjoavasta keskuksesta. Viime aikoina paikaksi on valikoitunut monesti Tampere. Viimeisimmät päivät olivat Varalan Urheiluopistolla toukokuun puolivälin paikkeilla. Ohjelmassa oli mm. puissa kiipeilyä Flowparkissa sekä Fasciamethod-jumppaa. Sää suosi ja kirjanpitäjät nauttivat yhdessä olosta.
Optimin kirjanpitäjä – Etätyön hyvät puolet
Etätyö tarjoaa tosissaan mahdollisuuden työskentelyyn Optimilla vaikka toisella puolella maapalloa. Työmatkat eivät kuluta kallisarvoista vapaa-aikaa eikä aiheuta kustannuksia. Moni työntekijöistämme ruokailee perheensä kanssa samanaikaisesti. Koska erillisiä toimistotiloja ei ole tai työmatkoja ei tarvitse tehdä, Optimin toiminnan hiilijalanjälki ja ekologinen kuormittavuus on hyvin pieni.
Etätyön nurjat puolet?
Kirjanpitäjän työ voi olla kuitenkin joskus yksinäistä puurtamista, kun työkaverit ovat fyysisesti muualla. Niin sanotun hiljaisen tiedon siirtyminen voi tökkiä ja vertaistukea ei ole niin helposti saatavissa. Optimilla tiimi käyttää kuitenkin sujuvasti nykyaikaisia viestintävälineitä, joilla näitä haasteita saadaan oivasti taklattua.
Optimin työntekijöitä odottamassa kiipeämisvuoroaan Flowparkissa.
Optimin kirjanpitäjä – työn fyysinen kuormittavuus
Kirjanpitäjän työskentely kuormittaa erityisesti ”istumalihaksia”. Päätteellä työskentely haastaa ergonomiaa. Optimi haluaakin tukea työntekijöidensä säännöllistä liikuntaa tarjoamalla heidän käyttöönsä liikunta- ja hyvinvointietua yhteensä 900€ arvosta vuosittain. Hyvinvoiva henkilöstö = hyvinvoiva työnantaja = hyvinvoivat asiakkaat = hyvinvoiva yhteiskunta 🙂 Kiinnostuitko työstä Optimilla? Ota yhteyttä alhaalla olevasta linkistä saadaksesi lisää tietoa!
Mahdollisuudet Optimilla
Optimi tarjoaa kehittymismahdollisuuksia työntekijöilleen. Digitalisaation ja tekoälyn kehittäessä työmenetelmiä kirjanpitäjän perinteisen työn ennustetaan vähenevän ja muuttuvan. Optimi hyödyntää moderneja välineitä ja tarjoaa asiakkailleen talousasiantuntijuutta pelkän kirjanpitämisen sijaan. Tämä tarkoittaa esimerkiksi henkilökohtaista ja neuvovaa otetta asiakkaan suuntaan sekä proaktiivista lisäarvopalveluiden tarjoamista ja tuottamista. Sisäisesti kirjanpitäjä voi erikoistua esimerkiksi ohjelmistojen pääkäyttäjäksi, kouluttajaksi, käyttöönottajaksi tai eri asiantuntijuuksiin.
Oma osa-alueensa on raportointi ja BI-tuotteiden kehittäminen. BI-näkymään on mahdollista koota dataa eri lähteistä, esittää se visuaalisesti ja rakentaa ennustavaa näkymää tarjoavaa mittaristoa asiakkaille.
Kiinnostuitko työstä Optimilla? Ota yhteyttä alhaalla olevasta linkistä saadaksesi lisää tietoa!