Nyt se on viimeinkin totta!
Pekka ja Samuli paiskasivat kättä. Alunperin jo 2013 perustettu Optimi Talouspalvelut nousevat nyt kuin feenikslintu tuhkasta muutaman vuoden hiljaiselon jälkeen. PMAC Oy tilitoimistotoiminta siirtyi saman yhtiön alaisuuteen. Omistajina ja operatiivisessa työssä jatkavat Pekka ja Samuli. Kumppanuus onkin solmittu jo lisäksi useamman uudenkin asiakkaan kanssa syksyn aikana.
Yrittäjyys on Suomen talouden voimavara - kuka pitäisi yrittäjistä huolta?
Haluamme antaa oman panoksemme yritysten menestykseen ja stressin poistoon. Pelkkä kirjanpito ei nyt riitä, vaan tarjoamme myös laajempaa näköalaa talouspäällikköpalveluilla. Tärkein näkökulmamme on talous. Budjetoinnin, tulos- ja taseanalyysin ja erilaisen laskennan lisäksi otamme kuitenkin huomioon myös laki-, markkinointi- ja verotusnäkökohdat.
Ulkoistettu talouspäällikkö tuo monenlaista lisäarvoa. Moni yrittäjä käyttää esimerkiksi yrityskauppa-, yritysjärjestely- ja verotusasioissa kalliita asiantuntijapalveluita. Joka kerta eri ammattilaisen täytyy perehtyä yrityksen tilanteeseen uudestaan ja uudestaan ennen varsinaiseen asiantuntijatyöhön ryhtymistä. Ei ole ollenkaan tavatonta, että 50% laskusta onkin vaan yleistä perehtymis- ja selvittelytyötä. Tuntihinnat huitelevat helposti 200€ tasolla.
Kun talouspäällikkö on jo valmiiksi sisällä yhtiön asioissa, hän voi valmistella edullisemmin asiat esimerkiksi yrityskauppakonsulttia varten. Talouspäällikkö pystyy laatimaan valmiit kohdennetut kysymykset asiantuntijalle, jolloin kallis konsulttityö saadaan minimoitua. Yrittäjän ei tarvitse maksaa monen henkilön perehtymisestä. Talouspäällikön asiantuntijuutta on ymmärtää yleistasolla verotus-, laki ja talousasiat siten, että lähinnä yksityiskohdat tarkennetaan erikoisasiantuntijalla.
Kaikessa päästään yhä enemmän hyödyntämään digitaalisuuden tuomia etuja.
Monet yksinkertaisemmat verotusasiat, kuten leasinglaskelmat ja osinkolaskelmat pystytään tuottamaan tehokkaasti ohjelmistoilla. Tehokkaasti järjestetty digitaalinen kirjanpito minimoi ihmistyön. Talomme sisällä oleva osaaminen saadaan skaalattua hiotuilla prosesseilla.On aika astua kohti reaaliaikaisempaa taloudenpitoa ja seurantaa! Palamme innosta optimoida sinunkin yrityksesi taloutta!
Luvut meille – tulos teille!